Suunnittele juliste vuoden 2010 Eurooppa-päivää varten
Suunnittele juliste vuoden 2010 Eurooppa-päivää varten

Voinko osallistua?

Kilpailu on tarkoitettu nuorille, jotka ovat kiinnostuneita graafisesta suunnittelusta. Siihen voivat osallistua vuoden 1985 jälkeen syntyneet EU:n alueella asuvat henkilöt. Sinun ei tarvitse todistaa ikääsi tai asuinpaikkaasi julisteen lähettämisen yhteydessä, mutta näitä tietoja pyydetään, mikäli pääset loppukilpailuun.

Mitä minun pitää tehdä?

Suunnittele vapaasti valitsemallasi tekniikalla juliste Eurooppa-päivän juhlatilaisuuksia varten. Työn pitäisi ilmentää kilpailun teemaa – I Europe – mutta työssä ei tarvitse käyttää tätä tai muutakaan tekstiä. Voit vapaasti esittää teemasta oman tulkintasi. Ota kuitenkin huomioon, että sanaleikkejä, jotka ovat toimivia omalla kielelläsi, saattaa olla vaikea kääntää muille kielille, joten niitä on ehkä parasta välttää.

Jos julisteessasi ontekstiä, on käytettävä jotakin EU:n 23 virallisesta kielestä. Teksti olisi kuitenkin hyödyllistä kääntää englanniksi tai ranskaksi, ja käännökselle on varattu tilaa työn lähettämiseen tarkoitetussa lomakkeessa. Työn on oltava vakiokokoisen A2-arkin (420 × 594 mm) mukainen.

Älä käytä maantieteellisten karttojen osia. Lopullisen voittajajulisteen alaosaan painetaan EU:n tunnus: pieni EU:n lippu ja sanat "Euroopan unioni". Sinun ei tarvitse käyttää tunnusta kilpailutyössä, mutta voit halutessasi ottaa sen huomioon suunnitteluvaiheessa.

Miten lähetän julisteeni?

Lähettäminen on helppoa: Lähetä työsi sähköisesti (kilpailusivuston kautta) keskiyöhön 30. marraskuuta 2009 mennessä Brysselin paikallista aikaa. Voit lähettää työn jpg- tai gif-muodossa, mutta mikäli työsi valitaan 12 parhaan joukkoon, sinua pyydetään lähettämään työ pdf- ja InDesign-muodossa suuritarkkuuksisia vedoksia varten.

Tiedoston enimmäiskoko on 3 Mb (megatavua). Ilmoita myös nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, syntymäaikasi ja sähköpostiosoitteesi. Kilpailussa noudatetaan televiestintäverkon käyttäjien yksityisyyden suojaa koskevia EU:n säännöksiä.

Miten työt arvioidaan?

Puolueeton raati valitsee loppukilpailuun 12 työtä. Omaperäisyyden ja taiteellisuuden lisäksi raadin jäsenet arvioivat, miten hyvin työsi kuvaa sitä, mistä juuri SINÄ pidät Euroopassa, ja herättääkö se kiinnostusta myös muissa Euroopan kansalaisissa.

Sen jälkeen 12 loppukilpailutyöstä järjestetään sähköinen yleisöäänestys (kilpailusivuston kautta). Jokainen EU:n kansalainen tai EU:n alueella asuva henkilö voi äänestää vain kerran, ja äänestystä valvoo puolueeton viranomainen.

Keitä raatiin kuuluu?

Raadin jäsenet ovat Euroopan komission edustajia ja eurooppalaisia graafisen suunnittelun ja viestinnän asiantuntijoita. Jäsenten nimet julkaistaan kilpailusivustolla.

Milloin voittaja valitaan?

Loppukilpailun 12 osanottajaa valitaan joulukuussa, ja heille ilmoitetaan asiasta kirjeitse. Sähköinen yleisöäänestys on käynnissä tammikuun 2010 ajan.

Entä jos voitan?

Kilpailun voittaneesta työstä tulee 9. toukokuuta 2010 vietettävän Eurooppa-päivän virallinen juliste. Se käännetään EU:n 23 viralliselle kielelle ja jaetaan kaikkiin EU:n 27 jäsenvaltioon..

Voittaja palkitaan 2 000 eurolla ja kaksi muuta loppukilpailuun päässyttä kumpikin 1 000 eurolla. Kaikille kolmelle kustannetaan matka Brysseliin palkintojenjakotilaisuuteen, joka pidetään toukokuussa 2010.

Kaikkien 12 loppukilpailijan julisteita saatetaan myös käyttää näyttelyissä, joita Euroopan komissio tai EU:n edustajat järjestävät EU:n jäsenvaltioissa, ja esittelymateriaalissa (hiirimatot, postikortit jne.).

Entä teollis- ja tekijänoikeudet?

Kilpailun voittajat luovuttavat Euroopan komissiolle kaikki julisteeseensa liittyvät teollis- ja tekijänoikeudet.
Näin ollen komissio voi vapaasti päättää julisteiden julkaisupaikasta ja -tavasta.

Entä jos olen yksi 12:sta loppukilpailijasta, mutta en täytä kilpailuvaatimuksia?

Loppukilpailuun päässeiden 12 osanottajan lisäksi laaditaan luettelo muista parhaista ehdokkaista. Jos joku 12 loppukilpailutyöstä ei täytä kilpailuedellytyksiä, se korvataan muiden jatkoon selviytyneiden töiden luettelossa ensimmäisenä olevalla työllä.

Miksi minulta on pyydetty linkkejä Facebook-profiiliini tai muiden verkkoyhteisöjen sivustoille?

Verkkoyhteisöprofiiliisi linkkien avulla voimme pitää sinuun yhteyttä kilpailun aikana. Ehkä haluat myös verkkoyhteisöjen kautta kehottaa ystäviäsi äänestämään omaa kilpailutyötäsi!

Lataa tästä linkistä kilpailun viralliset säännöt.


Warning: Unknown: write failed: No space left on device (28) in Unknown on line 0

Warning: Unknown: Failed to write session data (files). Please verify that the current setting of session.save_path is correct (/var/lib/php5) in Unknown on line 0